Kielen muutos kertoo ajan muutoksesta. Kotimaisten kielten keskus (Kotus) on koonnut vuoden 2019 päätteeksi uudissanalistan, jonka vajaat kuusituhatta uutta tai muuten ajankohtaista sanaa lisätään sanatietokantaan. Tietokantaa käytetään Kielitoimiston sanakirjan, kielenhuollon ja tutkimuksen tarpeisiin. Sanat kertovat vuoden tapahtumista, puheenaiheista ja ilmiöistä niin koti-Suomessa kuin maailmallakin. Uudissanoissa ei ole kyse ainoastaan ohimenevistä trendeistä vaan siitä, millaista todellisuutta sanoilla ja puhetavoilla tuotetaan erilaisissa teksteissä ja sosiaalisissa tilanteissa. Kielestä on paikannettavissa vakiintuneet normit ja arvot.[1] Kieli on seurauksellista: se muuttaa maailmaa ja muuttuu maailmassa.

MUUNLAJINEN, TOISENLAJINEN

Kotuksen uudissanalistaan pääsi myös ”muunlajinen, toisenlajinen’, muuta (eläin)lajia kuin ihmistä edustava”. Sanojen käyttöyhteydestä annetaan esimerkki: ”Eläinoikeuspuolue julkaisi alkuvuodesta 2019 eduskuntavaaliohjelmansa, jossa vaadittiin, että muunlajisten eläinten perusoikeudet tulisi kirjata perustuslakiin.”

Kriittisiä eläintutkijoita ja kielentutkijoita muutos ilahduttaa. Tutkijat ja suomentajat ovat pitkään ponnistelleet eläinten kategorisointien sekä erontekoja korostavien ja purkavien termien parissa. Itse olen valinnut käyttää tutkimuksessa ja tuottamissani teksteissä eniten juuri muunlajisuutta, sillä se sisältää kielikorvaani vähiten erontekemistä ja sopii sujuvasti tekstiin. Tällä hetkellä se sekä heijastaa että haastaa nykytilannetta suhteessa lajien välisiin oikeuksiin ja kielen merkitykseen. Ilahduin Kotuksen valinnasta käyttää toisena vaihtoehtona nimenomaan toisenlajista[2] toislajisen sijaan. Sanassa on vain kahden merkin ero. Toislajisuutta on kyllä käytetty ihmistieteellisessä eläintutkimuksessa[3], mutta sen käyttöä on myös problematisoitu.[4] Tois-liitettä käytetään vähättelevissä sanoissa, kuten ”toiskätinen’, yksikätinen, käsipuoli” ja “toistaitoinen’, taitamaton, osaamaton, kömpelö” (K. S. s.v. toiskätinen, toistaitoinen). Se myös muistuttaa toissijaisuudesta ja toispuolisuudesta. Kotuksen käyttämässä sanassa toisenlajinen on kaksi tärkeää kirjainta: e ja n. Ilman niitä sana muuttuisi arvottavammaksi, toiseuttavammaksi. Toisenlajinen asettuu merkitykseltään ja käytöltään samalle alueelle kuin toisenlainen.

Tässä tekstissä kirjoitan kielenkäytöstä, joka pyrkii suuntaamaan huomion kulttuurisesti ja diskursiivisesti rakennettuihin erontekoihin ja niiden vaihtoehtoihin. Puolustan muunlajinen, toisenlajinen -termiparin käyttöä ja kokoan käyttökelpoisia käsitteitä kirjoittajien käytettäväksi. Tämän tekstin ulkopuolelle jää vielä keskustelu hän ja se -pronomineista, joilla nykysuomessa tehdään eroa ihmisen ja muunlajisten välille.[5]

ELÄINTUTKIMUKSEN KÄSITTEISTÖN KIRJAVUUS

Englanninkielisessä tutkimuksessa käytetään termejä human and non-human animals, human and other animal beings, other animals sekä animals other than humans.[6] Human viittaa sekä ihmiseen että inhimilliseen, joten sen sisältävät termit eivät käänny suoraan suomen sanastoon.[7] Silti suomenkielisessä tutkimustekstissä on käytetty vastinpareina ihmistä ja ei-inhimillisiä eläimiä. Ei-inhimillinen eläin tekee tekstin usein toistuessaan tarpeettoman kankeaksi. Ein ja inhimillisyyden toistaminen johtavat myös välttämättä inhimillisyyden korostamiseen. Näistä muut voisivat kääntyä ihmisiksi ja muiksi (eläin)olennoiksi, toisiksi eläimiksi ja muiksi eläimiksi kuin ihmiset.[8] 

Myös muunlajisen eläimen käsite on nähty kömpelönä. Salla Tuomivaara kirjoittaa (2003), että ei pidä myöskään muunlajisen käsitettä toimivana. Hänen mukaansa voidaan kysyä, kuka on ensilajinen, jos toiset ovat muita.[9] Mutta itseasiassa muu-pronomini viittaa usein aiemmin mainitun kanssa samaan käsitepiiriin kuuluvaan. Muu muodostaa jonkin erikseen mainitun kanssa määräkokonaisuuden tai -ryhmän. Muulla voidaan viitata jäljelle jäävään, mainitsematta jääneeseen tai jätettyyn. Se voi myös viitata johonkin, joka ei ole sama tai samanlainen kuin aiemmin mainittu tai asiayhteydestä ilmenevä: toinen, eri(lainen). Muu- ja toisen– sanat yhdyssanojen alkuosina eivät siis automaattisesti sisällä arvottamista ja ensisijaisuuden merkitystä.[10] Uusimmassa kirjassaan Tuomivaara käyttääkin usein ilmaisua muut eläimet.[11]

Toisaalta voidaan kyseenalaistaa laajemmin niin lajin kuin eläimenkin käsite.[12] Jacques Derridan mukaan yksinkertaistavan ja yksiköllisen eläimen käyttäminen on yksi väkivallan muoto, koska siinä valtava joukko toisistaan eroavia olentoja määritellään ja luokitellaan yhdellä ainoalla termillä. Käsitteellinen väkivalta on olemassa konkreettista fyysistä väkivaltaa ennen. Ella Vihelmaa toteaa Derridaan viitaten, että yleiskäsite eläin (L’Animal) ei tee oikeutta liskon ja koiran, alkueläimen ja delfiinin, hain ja karitsan, papukaijan ja simpanssin, kamelin ja kotkan, oravan ja tiikerin, norsun ja kissan, muurahaisen ja silkkiperhosen toukan, siilin ja nokkasiilin keskinäiselle erilaisuudelle.[13] Myös Lisa Kemmerer huomauttaa, että muut eläimet kuin ihminen -tyypisten termien kaltaiset muotoilut sisältävät eronteon. Hän ehdottaa sanan animal tilalle sanaa anymal, joka viittaa kaikkiin muihin eläimiin paitsi ihmiseen. Sana koostuu any ja animal supistumien yhdistämisestä. Any-sanan idean säilyttäminen vaatisi, että suomennoksessa olisi rajoituksettomuuden ilmaus: vaikkapa jokaeläin.[14] Termin tarkoituksena on osoittaa se, että eläinten joukkoon sisältyy suunnaton määrä erilaisia ja omanlaisiaan yksilöitä, ja toisaalta muistuttaa siitä, että ihminen on itsekin eläin ja nisäkäs. Kemmererin mukaan sana täyttäisi kielessä olevan leksikaalisen tyhjiön.[15] Termi ei siltikään poista dualismia, joka sisältyy sanasta riippumatta ajatukseen ihminen ja “kaikki ne jotka eivät ole ihmisiä”.[16] 

Eläintutkimuskenttä sisältää monia humanistis-yhteiskuntatieteellisiä aloja historiantutkimuksesta filosofiaan ja sosiologiaan. Kielentutkimusta tehdään eläintutkimuksen kentällä vielä selvästi vähemmän. Näyttää siltä, että mainitsemani termit ovat tulleet kielenkäyttöön eri aloilta ilman yhteistä alojen sanaston vakiinnuttamisen keskustelua; muun muassa toislajista kun on käytetty perustelematta käsitteen valintaa millään tavoin.[17]

On totta, että kaikki luokittelut ovat jossain määrin rajaa vetäviä, mutta kirjoittavan ja puhuvan homo sapiensin on kuitenkin sanoja käytettävä. Olen pyrkinyt ratkaisemaan eläin-sanan käyttämisen siten, että kirjoitan sen sujuvasti erityisesti silloin, kun kyseessä on nykymuotoisen eläinsuhteemme kuvaamiseen liittyvä asia tai vaikkapa aineiston käsittely. Liisa Kaski on pannut merkille, että myös eläinsuhde on epämääräinen termi ja kantaa mukanaan dikotomiaa. Täsmällisempää olisi puhua lajienvälisistä suhteista tai ihmisen erilaisista suhteista erilaisiin toisenlajisiin eläimiin.[18

Ongelman ydin on siinä, että tarvitsemme sanoja moneen omanlaisensa tarkoitukseen. Joskus on kuvattava nykytodellisuutta ja sitä diskursiivista merkityskenttää, joka ylläpitää ihmisen ja kaikkien muiden lajien välistä erontekoa. Miljoonien broilerien arki (vai elinolosuhteet?) ja vasikan ikävä äitinsä (vai emänsä?) luo jää tavoittamatta, mikäli hyväksymme lajikategoriat kyseenalaistamatta.[19] Toisaalta meidän täytyy uskaltaa puhua tuotantoeläimistä ja riistasta, jos kuvaamme näiden eläinten historiaa, nykyisyyttä tai lainsäädännöllistä asemaa.[20] Itse olen ratkaissut tähän liittyvän ongelman niin, että lemmikkieläimistä puhuttaessa käytän ilmaisua ”lemmikkieläimet”, kun kirjoitan nykytilanteesta, lainsäädännöstä tai muiden tutkimuksesta. Mikäli haluan kyseenalaistaa kategorian ja kirjoitan tekstiä omalla äänelläni, kirjoitan lemmikkinä pidettävistä eläimistä. Järjestöjen ja lainsäätäjien kielenkäytössä puhutaan lemmikeistä sekä seura- ja harrastuseläimistä.[21] Sekä seuraeläin että harrastuseläin kaiuttaa välineellistä ja hyötykäyttävää ihmiskeskeistä eläinsuhdetta. Eläintutkimuksen piirissä puhutaan kumppanuuseläimistä ja -lajeista.[22] Jotkut puhuvat kumppanieläimistä.[23] En yleensä halua tulkita suhteita sen enempää eläinten kuin ihmistenkään puolesta, joten en koe kumppaniksi nimeämistä kategorisesti oikeaksi ratkaisuksi. Lisäksi kumppanuuden asteen voi nähdä riippuvan paljon lajista ja etenkin yhdessä olemisen vapaaehtoisuudesta ja ehdoista. Lemmikkinä pidettävä eläin kertoo asiasta, joka on havaittavissa, ja käsitettä voi käyttää samaan tapaan myös puhuttaessa tuotannossa pidettävistä eläimistä.  

ME ERITYISET ELÄIMET

 
Jaan muun muassa Eva Meijerin alleviivaaman käsityksen siitä, että ihmiset ovat eläimiä, ja kaikki lajit ovat omalla tavallaan erityisiä, eivät toistaan erityisempiä.[24] Muut eläimet eivät ole ihmisen huonompia versioita tai evoluution harjoittelukappaleita.[25] Tiedostan, että minkään kategorian käyttäminen ei ole täysin pulmatonta ja että pelkästään muunlajisuuden valinta ei poista erontekoja. Pelkästään paremmin selitetyt sanat eivät tee maailmastamme täydellisen harmonista – edes ihmisten kesken. Eläintutkimuksen alalla tiedetään sekin, että eläimien nimillä ja ihmisen niihin lyömillä ominaisuuksilla on nimittelyn ja solvaamisen pitkä perinne. Ihmisyhteisöt ovat läpi historian alistaneet ja eläimellistäneet lukuisia ihmisryhmiä.[26] Valpas kielenkäyttäjä karsii omasta kielenkäytöstään aasiksi tai rotaksi haukkumisen ja tunnistaa poliittiset pyrkimykset, joilla joitain ihmisiä parveutetaan loisiksi. 

Toisinaan tarvitsemme sanoja, joilla luonnehtia ihmisen – ei ihmisryhmien – eläimyyttä. Olemme moraaliseen puntarointiin kykeneviä olentoja, joihin hormonit, bakteerit ja valo vaikuttavat, ja lajityypillisen käyttäytymisen koodit vaikuttavat meissä kuten muissakin nisäkkäissä, siivekkäissä ja eväkkäissä. Sitäkin enemmän tarvitsisimme sanoja, jotka tavoittavat lukuisien lajien omimmat eriskummallisuudet, erityisyydet ja silti samuudet.[27] Eläimen ihmillistäminen[28] ja ihmisen eläimyyden korostaminen on paitsi inhimillistä myös monin tavoin tarpeellista.

Me ihmiset olemme nähneet pitkään itsemme ei-eläiminä ja eläimet ei-ihmisinä. Muiden eläinten kanssa jakamamme ominaisuudet on esitetty alempiarvoisina ja sen, mitä arvostamme itsessämme, olemme esittäneet tärkeämpänä ja vain ihmiselle kuuluvana. Olemme nimenneet tietyt piirteet eläimellisiksi ja näin leimanneet kyseisiä piirteitä omaavat ihmiset – tai ihmiset, jotka eivät peittele näitä piirteitä – eläimellisemmiksi, tai vähemmän inhimillisiksi kuin toiset.[29]

Ajattelen, että pyrkimys käsitteiden avaamiseen ja kyseenalaistamiseen on keskeinen osa alistavien suhteiden ja rakenteiden purkamisen strategiaa. Kaski kutsuu tällaista pyrkimystä eläinsensitiiviseksi asenteeksi.[30] Vaikka emme onnistuisikaan ylittämään lajienvälisiä rajoja, voimme ainakin asettaa niistä väkinäiset ja haitalliset kyseenalaisiksi. Tätä prosessia olen kutsunut Lisa Kemmererin sanoin verbaaliaktivismiksi.[31] Aktiivisuuden, representaatiotietoisuuden ja kriittisyyden lisäksi meidän muista eläimistä kirjoittavien kynäilijöiden tehtävänä on jäljittää ja kehittää sellaista kieltä, joka luo edellytykset toisten (elämän) kunnioittamiseen.[32] Olennaista on pyrkiä vahingollisesta lajismista eroon.[33]

Tässä ajassa peräänkuulutetaan tieteen ja taiteen yhteistyötä monilla aloilla, myös eläintutkimuksessa.[34] Taiteella on eittämättä voimansa, mutta niin on kielelläkin. Kielentutkijoilla olisi vielä paljon annettavaa lajineutraalin sanaston ja kielenkäytön kehittämiseen ja liha-alan ylläpitämän harhaanjohtavan uuskielen analyysiin. Lajineutraali ihmisen kieli huomioisi kielen merkityksen ajattelun ja poliittisen päätöksenteon välineenä. Se muotoilisi, että raskaana oleminen ja tiineys eivät ole eri maailmojen asioita. Se osoittaisi väkivallan olevan väkivaltaa. Rajojen purkaminen ei tietenkään tarkoita rajattomuutta tai erilaisuuden häivyttämistä: tarvitsemme jatkossakin monenlaisia välineitä maailman sekä siinä ilmentyvien suhteiden todenmukaiseen jäsentelyyn ja teräviä kärkiä kyniin, jotka kirjoittavat esiin särmiä ja sivupolkuja pyöreäksi pensselöimisen sijaan. Vaikka pienillä merkeillä ja sanavalinnoilla on väliä, tärkeintä on yksittäisten sanavalintojen sijaan tietoisuus sanan mahdista ja halu ihmiskeskeisyyden kumoamiseen. 

Kielestä puhuminen ja kielellä kirjoittaminen on muutakin kuin semanttista kikkailua. Kielellä me osoitamme, kielellä välitämme, kielellä torjumme. Kieli on väline, jolla tunnistamme toisen ja itsemme, vähättelemme ja vaadimme oikeutta. 

Sanotaan, että vain sydämellä näkee hyvin, mutta vain tietoinen kieli tuo ihmiselle takaisin tarkkanäköisyyden, jonka hän on maailmaa puheellaan ja lo(n)keroillaan täyttäessään menettänyt.

Kirjoittaja on suomen kielen maisteri, joka on kiinnostunut inhimillisyydestä, eläimyydestä ja kirjainten mahdista.

[1] Pietikäinen & Mäntynen 2019, 14.

[2] Toisenlajista on käyttänyt esimerkiksi Liisa Kaski tutkimuksessaan sekä uudessa palkitussa teoksessaan Myyttiset eläimet. 

[3]  Ilomäki ja Lauhakangas teoksessa Eläin ihmisen mielenmaisemassa 2002.

[4] Markku Oksanen (2003) on kritisoinut tämän käsitteen valintaa: ”en ole oikein viehtynyt tähän käsitteeseen, koska en oikein tiedä, keitä olisivat ’ensilajiset’ eläimet.” Ks. myös Ollila 2018.

[5] Toisaalta pronomineja käytetään vaihtelevasti myös ihmisiin viitatessa puhekielessä, ks. esim. Lappalainen 2010. Eläimiin viittaavista pronomineista ks. esim. Laitinen 2014.

[6] Ks. esim. Taylor & Twine 2014.

[7] Tuomivaara 2003, 11.

[8] Suomenkielisessä tutkimuksessa on vuosia sitten mainittu myös vieraslaji tässä merkityksessä (Ruonakoski 2011). Nykyään kukaan tuskin ehdottaisi vieraslajin käyttämistä, sillä se on varattu biologiseen ja hallinnolliseen kieleen lähinnä torjuttavan haittaeläimen merkityksessä. Vieraslajeista ovat kirjoittaneet Eläimiksi-blogiin allekirjoittanut ja Liisa Kaski 2019.

[9]  Tuomivaara 2003, 11.

[10] Kielitoimiston sanakirja (KS s. v. muu)

[11] Tuomivaara, Salla 2019.

[12] Lajipuhe, kuten lajiesimerkit ja lajilla nimeäminen opetuksessa, voi olla osaltaan ylläpitämässä kaikkien muiden eläinten ajattelua ja kohtelua lajinsa edustajuuden kautta yksilöllisyyden kustannuksella.

[13] Vihelmaa 2006, 56.

[14] Ollila 2018, 23.

[15] Kemmerer 2006, 10.

[16] Maailmalla keskustellaan toki jo ihmisen käsitteen venyttämisestä ja kyseenalaistamisesta. Mitä tai ketä voivatkaan olla more than human (enemmän kuin ihminen)ja non-human (ei-ihminen)?

[17] Esim. Aaltola, Elisa & Keto, Sami (toim.) Eläimet yhteiskunnassa (2015) -teoksen johdanto Toislajisena ihmisen maailmassa ja Ruonakoski samassa teoksessa.

[18] Kaski 2017, 3.

[19] Broileri on paradoksaalisesti todellakin “tarkoitettu” ihmisen ruoaksi, ja tietenkään ei ole, mikäli tarkastelemme broileriksi nimetyn nimettömäksi jäävän yksilön tahtoa. Vasikan erottaminen äidistään on sisäänrakennettu tuotantotapaan niin syvälle, että emme uskalla kohdata vasikkaa lapsena ja emää äitinä.

[20] Lainsäädännöllisesti ihminen on ihminen ja eläin on eläin, vaikkakin eläimen pitopaikka ja ihmisen määrittelemä tarkoitus vaikuttaa yksilön lainsäädännölliseen asemaan jopa lajin sisällä (esim. kani tuotantoeläimenä sekä koe-eläimenä ja kettu luonnoneläimenä sekä turkiseläimenä).

[21] Kielitoimiston sanakirja ei tunne harrastuseläintä, vaan seuraeläimen ja lemmikkieläimen.

[22] Haraway, Donna 2003. Harawayn käsitteitä ovat becoming-with-animals (eläinten-kanssa-kehkeytyminen-) ja companion species (kumppanilaji) Ruonakoski (2015, 270).

[23] Esim. Saarinen 2015 http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20160017/urn_nbn_fi_uef-20160017.pdf. 

[24]  Meijer, Eva 2018, 18. Ks. myös Marc Bekoff (2002).

[25] Tuomivaara 2015, 64.

[26] Tuomivaara 2015, 60.

[27] Myös oman lajimme sisällä on valtavaa kirjoa ja outoutta: vaikka olen ihminen, häpeän ihmistä. Ihmisen kyky pahaan on osa ihmisyyttä, ja sen perusteita emme voi ulkoistaa muualle tai kuitata eläimelliseksi.  

[28] Inhimillistäminen ja sen kritiikki onkin jo oma aiheensa. Blogissa aihetta sivuaa Marianna Koljonen 2019.

[29] Tuomivaara 2018.

[30] Kaski 2017, 3.

[31] Kemmerer 2006.

[32] Ks. esim. Stibbe 2015.

[33] Lajismi on speciesism-käsitteen yksi suomennos. Myös  lajisortoa käytetään. Käsite on peräisin 1970-luvulta. Ensin sitä käytti Richard D. Ryder, ja myöhemmin Peter Singer klassikkoteoksessaan Animal Liberation (1975).

[34] Esim. Nylén ja Aaltola teoksessa Eläimet yhteiskunnassa (2015). Tämä näkyy myös mm. abstraktihauissa ja apuraha-anomusten painotuksissa.

 

LÄHTEET

Bekoff, Marc 2002: Minding animals: awareness, emotions, and heart. Oxford University Press.

Kaski, Liisa 2017: Lintujen lait: eläin 600–500-lukujen kreikkalaisessa runoudessa. Pro gradu.

Kaski, Liisa 2019: Myyttiset eläimet: Tarua ja totta eläinten mahdista. Helsinki: SKS. 

Kemmerer, Lisa 2006: Verbal Activism: ”Anymal”. Society and Animals 14(1):9–14.

Kielitoimiston sanakirja. 2018. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. Päivitettävä julkaisu. Päivitetty 6.6.2018 [viitattu 3.2.2020].

Koljonen, Marianna 2019: Sika on mies on sika joka halutaan syödä. Antropomorfismin monet merkitykset. http://www.elaimiksi.fi/2019/09/09/marianna-koljonen-sika-on-mies-on-sika-joka-halutaan-syoda-antropomorfismin-monet-merkitykset/ 

Laitinen, Lea: Hän vai se? Pronominien käyttö eläimistä. Esitelmä Kommunikaatio ja kokemus -eläintutkimuspäivillä 11.4.2014. https://elaintutkimus.edublogs.org/files/2014/03/abstraktit2014-228b4l6.pdf 

Lappalainen, Hanna 2010: Se ja hän puhutussa kielessä. Kielikello 4/2010. https://www.kielikello.fi/-/se-ja-han-puhutussa-kielessa 

Oksanen, Markku 2003: https://agricolaverkko.fi/review/humanistista-elaintutkimusta/

Pietikäinen, Sari & Mäntynen, Anne 2019: Uusi kurssi kohti diskurssia. Tampere: Vastapaino. 

Stibbe Arran 2015: Language, Power and the Social Construction of Animals. Society & Animals 9:2.

Ruonakoski, Erika 2011: Eläimen tuttuus ja vieraus: fenomenologisen empatiateorian uudelleentulkinta ja sen sovellus vieraslajisia eläimiä koskevaan kokemukseen. Väitöskirja. Helsinki: Tutkijaliitto.

Ruonakoski, Erika 2015: Kiintymyksen lähteillä – Koira ja ihminen matkalla tulevaan. Teoksessa Aaltola, Elisa & Keto, Sami (toim.) Eläimet yhteiskunnassa. Helsinki: Into Kustannus.

Taylor, Nik & Twine, Richard (toim.) 2014: The Rise of Critical Animal Studies. From the margins to the centre. Routledge.

Tuomivaara, Salla 2018: Poissulkemisen juurilla – miten sosiologian eläinkäsitys alkoi muotoutua. Lektioon pohjautuva kirjoitus.

Tuomivaara, Salla 2015: Saako ihmistä sanoa eläimeksi? Teoksessa Aaltola, Elisa & Keto, Sami (toim.) Eläimet yhteiskunnassa. Helsinki: Into Kustannus.

Tuomivaara, Salla 2019: : Syötävät koirat ja sympaattiset siat. Eläinten kohtaamisesta. Helsinki: Into.

Vihelmaa, Ella 2018: Kielen kääntöpuolella. Kuinka tutkia toislajisten merkkien kääntymistä ihmiskielelle? https://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20190920/urn_nbn_fi_uef-20190920.pdf