Curiosity & Control Ohjaaja: Albin Biblom, Ruotsi 2018, 57 min Curiosity & Control -dokumentti
Recent Posts
Oletko kuullut, että supikoira levittää tauteja? Entä nähnyt, että koiria usutetaan valkoposkihanhien kimppuun? Siitä tuskin
Olen pysähtynyt Hannaleena Heiskan hevosia kuvaavien videoiden äärelle vuosien mittaan useamman kerran. Niistä huokuvan estetiikan
Agustina Bazterrican Rotukarja (2019, Like, suom. Einari Aaltonen) on ajankohtainen teos, sillä tunnelma rakentuu maailmaan
”Merimetsoja on paikoin haitaksi asti – lintujen vähentämiseksi mietitään kahta vaihtoehtoa: Öljyä tai tulta munille.”
Uutisviikot täyttyvät päivä toisensa jälkeen hätäännyttävistä koronauutisista. Viruksesta puhutaan tällä hetkellä eniten tietysti terveydenhuollon, talouden,
Zoonoosi on tauti, jota lajienvälinen raja ei pysäytä. Modernille länsimaiselle lääketieteelle ilmiön tunnisti ja nimesi
Samaan aikaan, kun suvereenit villieläinyhteisöt ovat joutuneet entistä ahtaammalle, tuotantoeläinten keskuudessa on tapahtunut suoranaisia väestöräjähdyksiä.
Helsingissä on parhaillaan käynnissä kaksi taiteilija Riiko Sakkisen näyttelyä: Luonnontieteellisessä keskusmuseossa on esillä näyttely Antropomorfisten
Kielen muutos kertoo ajan muutoksesta. Kotimaisten kielten keskus (Kotus) on koonnut vuoden 2019 päätteeksi uudissanalistan,